Teosta valmistaessa koen asemani arkeologiksi, joka kaivaa esiin betonisesta seinästä tai muurista jotain sinne unohtunutta. Pala palalta jotain paljastuu, hienovaraisesti vihjaten olemassaolostaan. Vaikka olen myös teoksen rakentaja, on lopputulos täynnä sattumia. En voi täysin tietää, mitä tulen löytämään. Toisaalta, en halua myöskään irroittaa löydöstäni, vaan säilyttää sen välissä olevana. Löydöksessäni betonisen seinän raoista pilkistää ihmishahmo, joka katsoo takaisin minuun. Kohtaaminen, jälleennäkeminen, muistaminen. Ja silti vain palasia siitä, fragmentaarinen näkymä, josta minun on pääteltävä loput näkemättä kaikkea. Yläpuolella olevasta kolosta on nähtävissä katto, jossa on lapsen piirustuksia. Sattuma muodostaa vuoropuhelun teoksen ja talon historian välille.
Caché nimi voidaan liittää tietokoneen välimuistiin, mutta se kääntyy myös kätköksi, aarteeksi tai joksikin välissä olevaksi. Työskentelyssäni kiinnostukseni kohdistuu rajapinnoille ja välitiloihin, joihin myös Rajataloon tekemäni teos on jatkumoa. Kätkössä oleva teos on suojattu, mutta myös tiedostettu. Se on ikäänkuin olemassa vain välitilassaan, talon ja rakenteiden välissä, niiden kerroksissa. Seinien tapetit sinetöivät sisäänsä alempia kerroksia: tapetteja, papereita, sanomalehtiä. Teokseni puolestaan sinetöi valokuvan henkilön sisäänsä, historiakerrostuman jostain jo olleesta tässä päivässä. Purkautuessaan esiin betonin raoista Kätkö tuo yhteen ajanjaksoja murtaen lineaarista ajankulua ja käsitystämme siitä. Teos kokonaisuudessaan piilottaa taakseen vielä tilan, johon kellään ei ole pääsyä. Voimme vain nähdä oletetun tyhjiön ylhäältä avonaisen aukon kautta. Kätkö kätkön sisässä. Kätkömuisti. Mikä on suojassa, on lopulta itsellenikin arvoitus.