MAKRILLIHAI -teoksen muoto tulee Tappajahai (Jaws) -elokuvan julisteesta, jonka inspiraationa kyseisen lajin hampaat toimivat. Makrillihai on suosittu urheilukalastuksessa, niiden leuat ovat myös keräilykohteita ja Wikipedian nippelitieto-osio kertoo makrillihaiden esiintyneen myös Renny Harlinin mahtavassa elokuvassa Deep Blue Sea. Makrillihai on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi. 1940-luvulta kanta on puolittunut.
MAKRILLIHAI -teos on monumentti, joka pohtii sillihaikalojen (aiemmin myös haikalat) nykyistä tilaa ja sen muutoksia, heittäen viitteen vuoteen 1975 ja hai-elokuvien jättiläiseen ja myyntimenestykseen. Edellä mainitut elokuva ovat vahvistaneet käsitystä haista ihmisten tappajana luoden vääristynyttä kuvaa kalasta, joka harvoin hyökkää ihmisen kimppuun. Vielä vuonna 2019 hait, etenkin valkohai, esitetään tietyissä action-painotteisissa luonto-ohjelmissa ihmiselle vaarallisena lajina. Peräti Tampereella myydään hapanhaita viikinkikasteen muodossa. Kaikki tämä on absurdia. Siksipä tein hain tunnetuimman rintakuvan kolmiulotteisena muistomerkkinä Rajatalolle.
http://www.annapekkala.com/