Malla, Tuuli

Auringon jälki 15.07.2019 Klo: 16:33

2019/2

15.7. klo 16.33 on aika, jolloin ikkunoiden läpi huoneeseen tulevat auringonvalon jäljet merkittiin lattiaan. Aika määrittyi sen perusteella milloin oli aurinkoista, milloin valo osui lattiaan ja milloin olin tulossa tekemään teosta. Jälki merkkaa syklistä aikaa: auringonvalon toistuvaa kulkua. Itselleni se on myös tapa pohtia muutoksia kiinnekohdan kautta.

Lattiaan merkitystä kohdasta poistettiin maalikerrokset kuumentamalla - mietin auringon lämpöä - ja paljastui ensin harmaa, sitten ruskea kerros. Lattiaa hiottiin, niin että puupinta tuli jälleen esiin. Viimeiseksi mehiläisvahaa vuoltiin ja kuumenettiin sulaksi - mietin pölyttäjiä ja niiden vähenemistä. Viereisessä rakennuksessa ekokylän mehiläistarhausvälineet lojuivat varastoituina.

Työpäiväkirjasta 16.7.

Se tapahtuu,

 valo lähestyy, liikkuu silminnähtävästi, liukuu pitkin lattiaa,

on jo melkein kohdalla … nyt se on siinä, paikalla … jatkaa kulkuaan

elokuva, animaatio, muistomerkki, esitys.

Keskustelut ja auringonvalon liikkeiden seuraaminen olivat tärkeä osa teoksen syntyä. Sami Ala ilmaisi miten teos “asemoi Rajatalon suhteessa keskustähteemme Aurinkoon” ja aamiaisella Tiina Kuisma puhui innostuneesti teokseeni liittyen Lemminkäisen äidistä, joka katse kohotettuna pyytää mehiläistä tuomaan parantavaa hunajaa poikansa elvyttämiseksi. Olin miettinyt samaa, kultainen jälki mustalla taustalla Tuonelan joen varrella Gallen-Kallelan maalauksessa ~~~. Kun kuuntelin portailla radio-ohjelmaa mehiläisten talvipallosta heräämisestä, ohikulkija kommentoi miten minttupensaassa ei ole tänä vuonna pörissyt kuten ennen.

Teoksen valmistuttua 21.7. Auringon kulma oli jo vaihtunut matalampaan klo 16.33, niin ettei se enää täysin osunut kohtaan, joka oli merkitty 15.7. Ensi vuonna valo kohtaa jäljen uudelleen.

 

Teoskuvia.

Haastattelu.

 

Home

 

 

Kivijärventie 300, Keuruu | rajatalo217@gmail.com | 029 5330838
.
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram