Teoksen mikroskooppiset eliöt ovat peräisin kuudesta näytteestä, jotka on kerätty
Rajatalon pihapiiristä. Mukana oli esimerkiksi sammalia, maaperää ja lahopuuta, jotka
ovat otollisia kasvualustoja monenlaisille mikrobeille. Tein näytteiden pohjalta heinä-
uuteviljelmiä, joissa mikrobit lisääntyivät noin kolmen viikon ajan. Tavoitteena oli kas-
vattaa etenkin alkueläimiä eli protisteja, jotka nimestään huolimatta eivät ole eläimiä
vaan yksisoluisia eliöitä. Teoksesta löytyy kuitenkin myös yksi mikroskooppisen pieni
eläin, jonka katsoja voi halutessaan etsiä kuvista. Lisäksi näkyy esimerkiksi homeita ja
bakteereja.
Viljelmät käyvät läpi kiinnostavan kehityskulun. Heinäuute saturoituu muutamassa
päivässä bakteereilla, joita näytteissä esiintyvät pienimmät protistit voivat käyttää ravin-
tonaan. Noin viikon päästä viljelmät kuhisevat näitä pieniä protisteja, joihin kuuluu esi-
merkiksi flagellaatteja. Seuraavaksi runsastuvat flagellaatteja syövät hieman isommat
protistit, kuten ripsieläimet. Erilaisia ripsieläimiä on valtavasti ja suuremmat lajit saalis-
tavat pienempiä lajeja. Myös ameebat ja homeet lisääntyvät. Yhteisö muuttuu koko ajan.
Kuvat on valmistettu yhdistämällä mikroskooppikuvausta ja kokeellista analogista
valokuvausta. Vedokset on tehty vanhentuneille mustavalkoisille valokuvapapereille,
joita on valotettu niin pitkään, että kuva siirtyy paperiin värillisenä. Värit riippuvat muun
muassa paperin ominaisuuksista. En kehittänyt papereita, vaan laitoin ne suoraan kiin-
nitteeseen. Vedokset voivat kiinnittämisestä huolimatta haalistua ajan kuluessa. Työ-
vaiheiden aikana kuvien tarkkuus pehmeni ja sävyt himmenivät. Teosta onkin katsottava
läheltä huomatakseen, miten monimuotoisia eliöitä siinä esiintyy – muuten kuvat saat-
tavat sulautua osaksi tapettia.
https://paulahumberg.com/